Tuokio Pimeyden Valtakunnassa -trilogia, osa I

Blood Ceremony Films: Succubus (2006) ja Black Blooded Brides Of Satan (2009)
Blood Ceremony

Blood Ceremony Films, puhtaasti kauhuelokuviin erikoistunut findieryhmä, on tuottanut eroottista kauhua sitä kaipaaville faneille jo yli kymmenen vuoden ajan. Yhtiön kantava voima on ICT -alan myyntitöistä täysipäiväiseksi kauhun kuninkaaksi hiljattain siirtynyt Sami Haavisto.

Haaviston ryhmä, johon kuuluu pitkälti toista sataa persoonaa sanan varsinaisessa merkityksessä, on tähän päivään mennessä tuottanut neljä kokopitkää elokuvaa. Kolmen ensimmäisen elokuvan kansainvälisestä DVD-levityksestä vastaa englantilainen Redemption Films, ja kahta viimeksi valmistunutta on esitetty elokuvafestivaaleilla ainakin Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa ja Englannissa.

Blood Ceremony Filmsin viides elokuva The Curse Of The Witches Blood on postproduktiovaiheessa, ja ensi-iltaa voidaan näillä näkymin odotella syys-lokakuussa. Luvassa on perinteistä kauhuelokuvaa kunnioittavaa kuvakerrontaa yhdistettynä graafiseen veren erotiikkaan ja kauhuun nykyaikaisin keinoin.

”Kummittelua, vampyyreitä, vanhoja kartanoita, usvaisia hautausmaita ja kauhuelokuvan tunnelmaa, jonka moni luuli jo kadonneen sitten Hammer-elokuvien kulta-ajan”, Haavisto maalailee.

Kuudennen elokuvan kuvaukset alkavat syksyllä. Zombiaiheinen tuotos tehdään perinteisesti, vanhan koulukunnan kauhutarinoita kunnioittaen.

”Tiedäthän, niitä vanhoja italialaisia, tunnelmallisia ja painostavia zombirainoja, joiden jälkeen ei nukkunut muutamaan vuorokauteen. Ne ovat kaukana toimintaelokuvista, joissa zombeja käytetään tekosyynä räiskinnälle.”

Satoja kalloja ja kymmeniä alastomia zombeja

Vuonna 2006 valmistunut elokuva Succubus on järjestyksessä kolmas Blood Ceremony Filmsin tuotannossa. Succubus on keskiaikaisen mytologian mukaan demoni, joka ottaa naisen hahmon vietelläkseen miehet näiden unissa. Se harrastaa miesten kanssa seksiä ja kerää näiden sperman uuvuttaen uhrinsa täydellisesti. Mikä olisikaan parempi eroottisen kauhuelokuvan aihe?

Elokuvan keskiössä on Markus Salon esittämä nuori mies Henri, joka menettää ensin vaimonsa Lauran (Veera Toivonen) ja tämän jälkeen hiljalleen kaiken muunkin. Laura alkaa ilmestyä Henrille kerta kerralta painajaismaisemmiksi menevien näkyjen kautta, eikä Henri lopulta tiedä mikä on totta ja mikä harhaa. Kuka Laura lopulta oli ja mihin hän kuoli?
Haaviston tiiviin analyysin mukaan Succubus on kertomus hulluuteen vajoamisesta, ja siinä elokuva onkin parhaimmillaan. Mikko Mustosen musiikki yhdessä onnistuneen jännityksen rakentelun kanssa luovat elokuvalle piinaavan tunnelman, joka särkyy ajoittain tarinan hienoisen itsensä toistamisen vuoksi.

Kuten muissakin Blood Ceremonyn elokuvissa, myös Succubuksessa osa näyttelijöistä onnistuu ja osa ei. Siinä missä Markus Salo ja Pekka Oinonen tuntuvat onnistuvan roolissa kuin roolissa, muutama muu antaa tahattoman koomisen vaikutelman ja pilaa samalla koko kohtauksen tunnelman. Succubuksen (Maarit From) valtakuntaa ja etenkin tämän valtaistuinta kannattaa katsoa sillä silmällä, että installaatioon on käytetty muun muassa satoja maalattuja kipsipääkalloja ja niiden myötä kymmeniä tunteja työtä.

Elokuvan loppukohtauksessa nähdään laajamittaiset elävien kuolleiden orgiat. Kun joukkoon on saatu aikuisviihdealan tähtiä Mariahia myöten, lopputulos ei voi olla muuta kuin vaikuttava. Iljettävällä tavalla, mutta kuitenkin. 

Saatanan morsiamet!

Neljäs elokuva, vuonna 2009 valmistunut Black Blooded Brides Of Satan, on Haaviston mukaan hyvä esimerkki vääristä valinnoista ja tuhon kierteestä. Elokuva on hyvä esimerkki myös Blood Ceremony Filmsin huolella toteutetusta tuotannosta. Ammattimaisuuden huomaa jo ennen elokuvan katsomista. Tekstitykset löytyvät kuudella eri kielellä ja ekstrakiekolta voi katsoa esimerkiksi erikoisefektien syntyä tai tekijöiden puolisalaisia tunnustuksia.

Elokuva on hyytävä kertomus hyvän perheen tyttärestä Linda Stenmanista (Anne Rajala), joka hajoilee lähinnä vanhempiensa, eli äiti-Toven (Eva Sungren) ja isä-Martin (Mika Vattulainen), hänelle asettamien odotusten alla. Kun p(o)ikaystäväkin (Mika Musakka) vielä pettää, Linda päätyy hakemaan helpotusta saatananpalvonnasta.

Henkilöhahmot on rakennettu loppuun asti kielivalintoja myöten, ja yksityiskohdat kuten tv-uutiset on saatu näyttämään autenttisilta. Antti Räisälän erikoisefekteille täytyy niin ikään antaa kiitosta. Suomi on pullollaan elokuvantekijöitä, ja yksittäistä indie-tuotantoa pitäisi katsoa suuremmassa mittakaavassa – mutta tätä tuotantoa ei voi olla kehumatta. Joidenkin näyttelijöiden aloittelijamaisen jäykkyyden aiheuttamista myötähäpeän hetkistä huolimatta kokonaisuus on vakuuttava.

Parhaiten elokuvassa toimivat seksi ja väkivalta sekä näiden kahden yhdistelmä. Yllättäen jopa nekrofiliakohtaus tempaisi mukaansa ja sai katsojan nauramaan räkäisesti tekijöiden touhuille. Mitä tämä kertoo kyseisestä katsojasta? En välttämättä edes halua tietää.

Nämä vähäpukeiset kohtaukset lienevät parhaiten toimivia myös siitä syystä, että ne olivat samalla vähäpuheisimpia. Toki paljon puhuvienkin – kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti – joukosta löytyi niitä helmiä. Esimerkkeinä mainittakoon saatananpalvojien johtajana Mestarina hyytävän suorituksen tehnyt Markus Salo ja Pekka Oinonen, jonka tulkinta niljakkaasta papista sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Myös pääosan esittäjän Rajalan roolisuoritus oli suurimmalta osin onnistunut.

Kuten aikaisemmatkin Blood Ceremonyn elokuvat, myös Black Blooded Brides of Satan jakaa mielipiteet jyrkästi niin keskustelufoorumeilla kuin ammattilaisten tekemissä arvosteluissakin. Toiset rakastavat elokuvaa, toisten mielestä tuotos on amatöörien räpellys. Mutta kuten vanha viisauskin sanoo: ”You can love me, you can hate me, just don’t ignore me.”

Blood Ceremonyn elokuvia voi ostaa joko ryhmän kotisivuilta tai Haaviston Horror-Shopista. Elokuvantekoon osallistumisesta kiinnostuneet voivat käydä täyttämässä hakemuksen osoitteessa http://www.bloodceremony.net/films_menu.php?mi=4&ps=join