Essee: Vaikutuksen alaisena

Teoksessaan ”Kirjeitä nuorelle runoilijalle” Rainer Maria Rilke (1875–1926) kirjoittaa:

Irony: Do not let yourself be governed by it, especially not in uncreative moments. In creative moments try to make use of it as one more means of grasping life. Cleanly used, it too is clean, and one need not be ashamed of it; and if you feel you are getting too familiar with it, if you fear this growing intimacy with it, then turn to great and serious objects, before which it becomes small and helpless.

 Ironia on Rilkelle samaan aikaan sekä sairaus että kyky, inhimillinen taipumus, joka tulee valjastaa oikeanlaiseen käyttöön. Ironian purevuus ei piile siinä itsessään, vaan kontekstissa ja tyylissä, siinä että käyttää ironiaa silloin kun se on paikallaan. Oikeastaan ironian tulee antaa langeta teokseen jos on langetakseen. Mutta sen kanssa on kilvoiteltava.

Hyödyttömän ironian saa Rilken mukaan talttumaan kääntymällä kohti suuria ja vakavia asioita, jotka vievät ironialta pohjan. Ironia on uskon heikkoutta, ja sitä vastaan pitää kamppailla vahvistamalla uskoa tärkeisiin ja vakaviin asioihin.

Nettiaikana kaikki nykyhetkeen tarttuvat kulttuurifilosofiset konseptit eltaantuvat alta aikayksikön. Näin on kenties käynyt myös termille ”ironian aika”. Siitä on kirjoitettu jo tuhannet mielipidekirjoitukset ja Facebook-päivitykset.

Ironian aika pitäisi varmaan merkitä heittomerkeillä, jotta osoittaisi ymmärtävänsä termin ironisuuden. Käytän ironian ajan termiä silti ilman heittomerkkejä ja täysin vakavissani. Termi on osuva ja käytännöllinen, ja se kuvaa oivallisesti aikaamme. Elämme ironian aikaa ja samalla sen  rappioaikaa.

Ironia vetoaa meihin, sillä se vahvistaa sidettä puhujan ja vastaanottajan välillä. Vastaanottaja tuntee älyllistä mielihyvää ironisesti koodatun viestin ymmärtämisestä, ja tämä mielihyvän tunne yhdistää vastaanottajan puhujaan. Kyseessä on laumaa koossa pitävä salaliitto. Viesti ilman ironiaa on paljon vaarallisempi, sillä se on usein alttiimpi väärinkäsityksille. Se on altis vakavasti ottamiselle! Mitä pienempi sisäpiiri, sitä enemmän on yleensä myös ironista diskurssia.

Läpikotainen ironinen asenne on kuitenkin pohjimmiltaan pelkoa näyttäytyä epätäydellisenä ja heikkona. Se on pelkoa näyttäytyä alastomana ja ilman yleisön tukea. Mikä pahinta: se on oikeassaolemista ilman omaa mielipidettä. Maailma on täynnä virpisalmimaisia katkeroituneita kolumnisteja, joiden ainoa anti maailmalle on typerään virnistykseen vääntynyt naama. Läpikotaisin ironinen ihminen ei varsinaisesti tahdo sanoa mitään, vaan haluaa lähinnä kerätä pääntaputukset samanmieliseltä yleisöltään.

Taiteentekijälle ironia voi olla halpa keino suojella itseä yleisön kritiikiltä. Jos rakentaa ironisen suojamuurin, kukaan ei voi syyttää pateettisuudesta, sentimentaalisuudesta tai kömpelöstä teknisestä osaamisesta. Jostain kumman syystä kuvitellaan, että vaikkapa lause ”I love you honey” olisi menettänyt todellisen ilmaisuvoimansa ja että ollakseen uskottava se täytyy etäännyttää ironisilla keinoilla.

Uskottavuus ei kuitenkaan ole sanoissa, vaan niiden sanojassa – tavassa jolla sanat sanotaan.

Ironia on periksiantamista maailman banaliteettien ja absurdiuden äärellä. Se on peri-inhimillinen ja ymmärrettävä selviytymisstrategia, mutta väärinkäytettynä taiteelle ja taiteen kokemiselle kuolemaksi.

Rilken neuvo ironian kanssa kamppailevalle kuuluu:

Seek the depth of things: thither irony never descends – and when you come close to the edge of greatness, test out at the same time whether this ironic attitude springs from a necessity of your nature. For under the influence of serious things either it will fall from you (if it is something fortuitous), or else it will (if it really innately belongs to you) strengthen into a stern instrument and take its place in the series of tools with which you will have to shape your art.

On mentävä syvälle ”asioiden ytimeen” ja pyrittävä näkemään niiden todellinen arvo. Elämän vakavien ja pyhien asioiden äärellä ironia joko haihtuu tarpeettomana tai vastaavasti jalostuu – karaistuu voimakkaaksi työkaluksi.