Ville Laitinen: Runoja

Keinu

kesällä, yöllä

valoa on sen verran

voi nähdä hämärän istuvan

aamu harteillaan,

jos odottaa

mukava humina

tulee mukana

on hiljaista

Viileä ihosi

meren pinta

on metallinen,

jota vasten on turvallista nukahtaa

Keväällä

Kuoriainen kulkee omat reittinsä

lintu tarvitsee siivet lentääkseen

minä poljen pyörällä, polkupyörällä

toiseen suuntaan

missä reittejä ja siipiä ei tarvita



Kävelen pitkiä matkoja

ymmärtääkseni maisemia

pysähdyn

ja katson kokonaisuutta

etevämpi mies ei ehkä tekisi niin



Kun lumi tipahtaa puusta

kuin ilkeä painava poika,

tulee kevät

kuljemme jäljet pihaan



kuin kuoriaiset

nousen kyytiin

metsä juoksee,

kun auto ajaa sen ohi


Matka

Unet ovat toivottavia ystäviä,

jos todellisuus ei ole kotona.



Taivaassa on sinistä merta silmänkantamattomiin,

sellaista tyyneyttä

toivoisin lainehtivan myös portaillemme.



Herää aamulla

kuin ystävä

pese matkojesi pöly kasvoiltasi,

matka kuljetaan yhdessä.


Nimetön lintu

tunnen olevani yksin,

kun kuu laskeutuu veteen

ja valuu hopeisena pitkin puroa

kuin olisi turvassa



tunnen olevani yksin, syksyllä

kellastuneilla niityillä,

pelloilla joilla pakkanen öisin vaeltaa



mustarastas lentää, se on yön värinen lintu

se on nimetön lintu



silloin tipahtaa lunta,

kun se laskeutuu oksalle,

yhdelle niistä puista

jonka metsä on halunnut

pihalleen


Yöuinti

rantaan on tullut kiviä

ne ovat mykkiä

ne ovat mustia kiviä,

koppakuoriaisia

kotonaan pimeässä,

ettei niille näe antaa nimiä



satutat jalkasi pienet varpaat

sanon,

että rantaan on tullut kiviä

jotka eivät sellaisia ymmärrä

siellä ne ovat aina olleet

meitä odottamassa